Valjakkourheilijat Jonna Lipponen ja Samuli Sotarauta

Olen Jonna Lipponen, 23-vuotias valjakkourheilija Turusta, missä asun puolisoni Samulin ja koiramme Bellan kanssa. Lisäksi kisakoirani Bruno on muuttanut meille alkuvuodesta vanhemmiltani, jotta pääsemme treenaamaan helpommin yhdessä. Olen kisannut valjakkourheilussa yli 10 vuotta aloittaen koirajuoksusta sekä 1-koiran kärryluokasta. Vuonna 2016 innostuin kuitenkin koirapyöräilystä ja siitä tulikin päälajini. Kilpailu-urani aikana olen kerännyt 12 SM-mitalia ja paras […]

Koiran närästys

Koiran närästys on melko yleinen vaiva, joka lievimmillään aiheuttaa koiralle epämukavaa oloa. Joskus närästyksen aiheuttama kipu voi olla niin voimakasta, että koira esimerkiksi oksentaa tai nuolee ja järsii taukoamatta tassujaan. Refluksi- eli närästysoireet syntyvät, kun vatsalaukun hapan mahaneste pääsee nousemaan takaisin ylöspäin. Hapan neste aiheuttaa ruokatorvessa ja nielussa ärsytystä sekä polttelun tunnetta. Koiran närästyksen oireet […]

Suomenpystykorva Aatun metsästyskausi 2023

Suomenpystykorva Aatu ja koiranruokapussi

Syyskaudella 2023 suomenpystykorvani Aatu ei tyytynyt aivan tavanomaiseen. Metsoja yritettiin, hirviä saatiin ja tulipa todistettua pari kutkuttavaa yllätystäkin. Haukkukokeissa onni ei suosinut Aloitimme kauden linnunhaukun piirinmestaruuskokeella elokuun lopussa. Koira kihisi virtaa, mutta Ikaalisten koemaastossa ei tällä kertaa juuri lintuja näkynyt. Vaatimattomia pisteitä saivat niin Aatu kuin muutkin osallistujat.  Edellisenä syksynä saatu hyvä pistemäärä antoi silti […]

Koirien pitoa koskevia uusia vaatimuksia 1.1.2024 alkaen

Koira juo omistajan kädestä vettä

1.1.2024 voimaan tullut laki eläinten hyvinvoinnista (693/2023) toi uusia vaatimuksia myös koirien pitäjille. Nämä säännökset koskevat siis aivan kaikkia koirien omistajia. Jatkuvan vedensaannin vaatimus Säännöksessä ei ole siirtymäaikaa, joten muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta kaikkien eläinten vedensaanti tulee turvata niiden pysyvissä pitopaikoissa heti vuoden 2024 alusta alkaen. 1.1.2024 voimaan tulevan eläinten hyvinvointilain myötä kaikilla nisäkkäillä sekä […]

Arkea koiratarhalta – kuulumisia Erä-Susi huskyfarmilta

Mies halaa valjakkokoiraa

Vuosi vaihtui ja kohta ollaan jo tammikuun loppusuoralla, aika menee hurjaa kyytiä myös täällä Rukatunturilla Erä-Suden huskykennelillä. Joulu- ja uudenvuoden viikoista selvittiin upeasti ja koirat tekivät aivan mahtavaa työtä, emmekä voisi olla ylpeämpiä meidän supertyypeistä. Nyt olemme ottaneet pari viikkoa hieman rauhallisemmin ja koirat ovat saaneet palautua rauhassa joulun kiireistä ja levätä enemmän. Joulukuussa meidän […]

Rehti Kotimainen kalkkunanappula poistuu valikoimastamme

Rehti kotimainen kalkkunanappula 10 kg

Joudumme valitettavasti ilmoittamaan, että Rehti Kotimainen kalkkunanappula poistuu valikoimastamme kokonaan. Kalkkunaproteiinin valmistus on loppunut Suomessa kesäkuussa 2023. Olemme pohtineet monia erilaisia vaihtoehtoja, mutta emme halua korvata kotimaista kalkkunaraaka-ainetta ulkomaisella, ja siksi tässä tilanteessa ainoa vaihtoehtomme on lopettaa koko tuote. Suosittelemme korvaavaksi tuotteeksi Rehti Kotimainen kalanappulaa, Rehti Kotimainen kananappulaa, Rehti Kotimainen energianappulaa tai Rehti Kotimainen possunappulaa.

Koirat ja pakkanen

koira leikkii pallolla lumihangessa

Suurin osa koirista nauttii ulkoilusta myös talvikeleillä ja jokaisen koiran tulisikin päästä ulos päivittäin myös kaikkein kovimmillakin pakkasilla. Ulkoilu tulee mitoittaa sään ja koiran kylmänkestävyyden mukaan. Koiran oloa talviulkoilussa tulee tarkkailla ja kääntyä heti kotimatkalle, mikäli koira näyttää kylmettymisen tai paleltumisen merkkejä. Kylmettymisen merkkejä ovat esimerkiksi jalkojen nostelu, täriseminen tai liikkumisen haluttomuus. Erityisen kovalla pakkasella […]

Werraton Kasvattajakerhon vieraskirja

Rottweiler ja nainen katsovat kameraan

Werraton Kasvattajakerhon vuosi 2024 alkaa esittelyllä, jossa Piritta Hynninen kirjoittaa vieraskirjaan: Olen Piritta Hynninen Etelä- Savosta Pieksämäeltä. Minulla on kokemusta rottweilereistä, amerikanstaffordshirenterriereistä ja ranskanbulldogeista.  Kasvatan koiria kennelnimellä Purplecloud ja tällä hetkellä olen kasvatustyön alkutaipaleella. Minulla on yksi pentue Amstaffeja, jotka syntyivät vuonna 2021. Vuodelle 2024 on suunnitteilla seuraava pentue. Asun neljän koiran ja 8- vuotiaan […]

Mitä kuuluu Hautala hunting perheen metsästyskoirien Hunterin, Kingin, Ransun ja Toivon loppuvuoteen?

Hautalan perheessä on metsästyskausi kuumimmillaan. Kesän peruskuntokauden jälkeen on vähitellen nostettu treenimääriä metsällä. Koira kun itse päättää treenin tehon vapaana ollessaan, eli usein se on ”sata lasissa” menoa maasto- olosuhteista riippumatta. Samaan aikaan lauma on saanut Werraton Aktiivia kuppehinsa, lukuun ottamatta Hunteria, joka edelleen nauttii Werraton Junioria. Jo alkusyksystä ajot kulki hyvällä energialla. On ilmiselvää, että […]

Kiira Korpi ja Pika

Koira ja ruokapussi

Kerrotko itsestäsi ja koirastasi: Olen Kiira Korpi, taitoluistelija, yrittäjä ja kirjailija. Aktiivisen kilpaurani taitoluistelijana lopetin vuonna 2015. Tällä hetkellä työskentelen taitoluisteluvalmennuksen lisäksi modernin markkinoinnin kehitystehtävissä. Olen kirjoittanut ensimmäisen runokirjani Hyppää vaan!, joka ilmestyi tänä vuonna. Koirani Pika on 1v 8kk ikäinen rescue-koira Viipurista, joka on tosi älykäs, hauska ja sosiaalinen koira. Sekarotuisessa Pikassa on varmasti ainakin huskya – hän jaksaisi olla […]