Eeva, viestintä- ja markkinointikoordinaattori

Olen Eeva Lehtonen, iloinen ja sanavalmis koiraihminen Ypäjältä. Koulutukseltani olen agrologi (AMK) ja ammatillisten aineiden opettaja, ja olen suorittanut muun muassa hevostenvalmentajan ammattitutkinnon.

Toimin Ypäjän Hevosopistolla hevosvarusteiden valmistuksen opettajana lähes 20 vuoden ajan, ja opettajan tehtävien lisäksi vastasin lukuisten kilpailutapahtumien Exposta. Ennen Rovio Pet Foodsille siirtymistä työskentelin muutaman vuoden ajan Ypäjän kunnalla, jolloin työtehtäviini kuului muun muassa nuoriso- ja kulttuuritoiminnasta sekä viestinnästä vastaaminen.

 

Ennen kuin vaihdoin koiraharrastukseen, omistin hevosia yli 20 vuoden ajan ja kilpailin niillä useassa eri ratsastuksen lajissa aina kansalliselle tasolle asti. Arvokkain saavutukseni on eittämättä valjakkoajon MM-kilpailujen joukkuehopeamitali, jonka saavutimme omistamallani suomenhevosella.

 

Olen kasvattanut amerikanstaffordshirenterrierejä vuodesta 2008 lähtien. Kasvattamisen lisäksi harrastan koirieni kanssa rallytokoa, tokoa ja näyttelyitä. Kierrämme aktiivisesti näyttelykehiä kotimaassa ja ulkomailla. Kotonani on tällä hetkellä neljä eri ikäistä amstaffia ja pentueita syntyy noin yksi vuodessa.

 

Olen toiminut rodun yhdistystoiminnassa jo vuosien ajan, ja koirien jalostaminen on hyvin lähellä sydäntäni. Terveys ja luonne ovat mielestäni kaikkien koirarotujen tärkeimpiä ominaisuuksia kaunista rodunomaista ulkonäköä unohtamatta. Tiedostan myös oman rotuni haasteet ja siksi onkin mielestäni hienoa olla mukana vaikuttamassa positiivisesti ihmisten käsityksiin ja ennakkoluuloihin tuomalla esiin rodun parhaita puolia.

 

Onnekseni sain mahdollisuuden päästä mukaan tähän uudenlaisen toiminnan aloittamiseen ja kehittämiseen – kotimaiseen koiranruoan valmistamiseen. Kotimaisuus, lähituotanto ja ennen kaikkea ammattimaisesti loppuun asti ajateltu reseptiikka tuovat Rovio Pet Foodsin konseptiin uskottavuutta ja luotettavuutta. Tässä tehtävässä yhdistyvät minulle erittäin tärkeä ja rakas koiraharrastus sekä toimiminen ihmisten parissa. Uudet haasteet ja huippuammattilaiset koiranruoka-alalla saivat minut innostumaan ja toivottavasti saan levitettyä tuota innostumista ja sen ohella uusinta tutkimustietoa myös muille koiraharrastajille!

Kotimaisuus, lähituotanto ja ennen kaikkea ammattimaisesti loppuun asti ajateltu reseptiikka tuovat Rovio Pet Foodsin konseptiin uskottavuutta ja luotettavuutta.

Eeva Lehtonen

Viestintä- ja markkinointikoordinaattori

Puh. 044 777 6690

eeva.lehtonen@roviopetfoods.fi