Susanna, ravitsemuksen asiantuntija ja tuotekehitys­päällikkö

Olen Susanna Särkijärvi Ypäjältä. Olen koulutukseltani maatalous-metsätieteiden maisteri eli olen opiskellut kotieläinten ravitsemustiedettä yliopistossa kuusi vuotta. Olen myös toiminut maatalousyrittäjänä vuonna 2018 tehdystä sukupolvenvaihdoksesta lähtien. Kotitilani sijaitsee Pomarkussa Satakunnassa.

Ennen Rovio Pet Foodsia työskentelin 21 vuotta Luonnonvarakeskuksessa (Luke, ent. MTT) tutkijana. Pääasiassa tein tutkimustyötä hevosten rehujen, ravitsemuksen ja hyvinvoinnin parissa, mutta työni sisälsi myös kaikkea muuta hevoselinkeinoon liittyvää kehitystyötä. Tulipa työn puolesta tehtyä joitakin koiriin ja sikoihinkin liittyviä projekteja!

Koirien ruokintaan liittyvä osaamiseni on karttunut pääasiassa ammatillisen kiinnostuksen ja harrastuksen yhteisvaikutuksesta. Olen mm. yksi Koirien ruokinta ja hoito -oppaan (Maaseutukeskusten liitto) kirjoittajista. Viimeiset 1,5 vuotta Luken palveluksessa tein Rovio Pet Foodsin tilaamaa asiakasprojektia, joten siirtymä Rovio Pet Foodsille oli minulle luontainen jatkumo urallani.

Olen suorittanut lisäopintoja Illinoisin Yliopistossa 2020-2022. Kursseilla toimivat opettajina Illinoisin Yliopiston arvostetut opettajat ja tutkijat; professori Kelly S. Swanson ja apulaisprofessori Maria Cattai de Godoy. Heillä on yli 15 vuoden kokemus lemmikkieläimiin liittyvästä tutkimustyöstä ja he toimivat myös useissa erilaisissa kehitysprojekteissa elinkeinon kanssa. Illinoisin opintoihin kuului kolmen yliopistokurssin 24 viikon opintokokonaisuus, joka muodostui kolmesta pääteemasta: lemmikkieläinten perusravitsemus, lemmikkieläinten rehujen valmistus ja lemmikkieläinten kliininen ravitsemus. Osoituksena tästä koulutuksesta minulle on myönnetty ”Companion Animal Nutrition Certificate”.

Koirat ovat minulle elämäntapa eli olen todellinen ’hardcore’-koiraharrastaja. Ensimmäisen labradorinnoutajan sain pitkällisen pehmitystyön jälkeen vuonna 1986 ja siitä lähtien on rotuvalinta ollut minulle selvä. Aika nopeasti rotuvalinta myös täsmentyi metsästyslinjaisiin labradoreihin, joita on tähän mennessä ollut pitkälti yli toistakymmentä. Tälläkin hetkellä niitä asuu kotona seitsemän kappaletta. Olen myös kasvattanut metsästyslinjaisia labradorinnoutajia vuodesta 2007 hiljakseen noin pentueen vuodessa. Olen erittäin kiinnostunut jalostuksesta ihan genetiikan tasolle asti ja tutkin koirien sukutauluja pahimmillaan tuntikausia. Jalostustyössä pyrin rodunomaiseen metsästyskoiraan, joka on terve ja arjessa helppo kumppani.

Koirien kanssa harrastan noutajien rodunomaisia kokeita sekä metsästystä, mutta suurimman osan ajasta koirat ovat toki ihan vain perheenjäseniä. Koirienkoulutusuralla tähänastiset parhaat saavutukset ovat olleet kaksi käyttövaliota, ja metsästäjänuralla teerikanan pudotus ja oman kasvatin riistatyöt.

Tehdessäni Rovio Pet Foodsin tuotekehitystä Luken palkkalistoilla sain tutustua Teron sekä muun projektitiimin innovatiiviseen ja rohkeaan asenteeseen, joka sai tällaiseen lähes tutkijankammioon hautautuneeseen teoreetikkoonkin uutta virtaa. Teoria, ilmiöiden syyt ja seuraukset ovat mielestäni yhä kiinnostavia, mutta haluan myös nähdä niiden käytännön sovellutukset eli sen, miten teoria ja käytäntö kohtaavat. Tässä työssä olen aivan uudella tavalla päässyt soveltamaan koirien ravitsemukseen liittyvää teoriapohjaa sekä koiraharrastajana hankkimiani kokemuksia. Rehusektori on minulle ennestään tuttu, joten saan sopivissa määrin käyttää vanhaa osaamista sekä opetella uutta. Myös tutkijan työ oli jatkuvaa uuden opettelua, joten uuden kohtaaminen ei ole minusta pelottavaa, päinvastoin – otan sen vastaan intoa puhkuen!

Mielestäni tärkeintä koko Rovio Pet Foodsin toiminnassa on tinkimättömyys. Vakavamielisenä, yltiörehellisenä satakuntalaisena minulle on äärimmäisen tärkeää, että pystyn seisomaan edustamani yrityksen arvojen takana. Itse tuotekehitykseen on Tero antanut lähestulkoon vapaat kädet, joten niin hyvää tehdään kuin pystytään.

Lisäksi näen, että juuri nyt on oikea aika tällaiselle projektille, on aika täyttää kuluttajien tarpeet. 

Vakavamielisenä, yltiörehellisenä satakuntalaisena minulle on äärimmäisen tärkeää, että pystyn seisomaan edustamani yrityksen arvojen takana.

Susanna Särkijärvi
Tuotekehityspäällikkö
Puh. 044 901 6506
susanna.sarkijarvi@roviopetfoods.fi