Ripsan ja Fridan kisakauden avaus

Kisakauden aloitus Rovaniemellä

Kauden ensimmäinen kisa on takanapäin ja Rovaniemellä tehtiin varsin sujuva ja puhdas suoritus, jolla varmistettiin luokkavoitto naisten koirapyöräilyssä 🥇. Uusi pyörä oli älyttömän hyvä ajaa ja viime hetken rengasmuutokset teki ajamisesta entistäkin sujuvampaa. Radalla oli pitkää nousua, jyrkkää laskua ja vauhdikkaita kurveja. Frida kesti vaihtelevan radan hienosti, ja viimeisen pitkän loivan alamäen maaliin juoksi vielä kauniilla liikkeellä yli 40km/h.

 

Tulevana viikonloppuna olisi edessä heti seuraavat kilpailut Jämijärvellä. Osallistumme Fridan kanssa naisten koirapyöräilyyn ja kilpailu on tällä kertaa kaksipäiväinen. Viimeksi olemme olleet yhdessä tällä samalla radalla kaksi vuotta sitten, jolloin voitimme EM-pronssia! Rata on siis meille todella tuttu ja odotan mielenkiinnolla, mitä kello meille kertoo maalissa. Tähän kilpailuun ei toki olla herkistelty, niin kuin arvokisaan, joten treenien kuormitus saattaa vielä näkyä tuloksessa. Tällä kertaa ajan myös eri pyörällä kuin kaksi vuotta sitten, joten mielenkiintoista päästä kokemaan Jämin radan tiukat kurvit uuden kisatykin kanssa 🔥

Meidän startti lauantaina 26.9.  klo 11.04 ja livestream on nähtävissä https://www.l-svuonline.fi/index.html

Werraton Emo ja pentu -ruoka on taannut Fridalle riittävästi potkua tämänkin kauden kisoihin! Vauhti ja kestävyys kasvavat kisa kisalta. Kiitos kotimainen Werraton hyvästä ruoasta!

Ripsa & Frida