Hei!
Nimeni on Simba, olen Hypokoira ja tässä on minun tarinani.
Perheeseeni kuuluu neljä kaksijalkaista (kaksi isompaa ja kaksi pienempää) sekä joku kiva karvapallo, joka maukuu ja välillä tuo hiiriä sisälle mistä kaksijalkaiset ei oikein pidä. Yhdellä isommalla sekä yhdellä pienemmällä on jotain mitä ne kutsuvat diabetekseksi ja siksi halusivat minut henkilökohtaiseksi hyötykoiraksi. Jo ihan pienenä labradorinpentuna kun muutin omaan kotiini sain tietää, että saan kouluttautua Hypokoiraksi, jotta voin auttaa näitä diabeetikoita ilmoittamalla laskevasta verensokerista ennen kun se on liian matalalla. Koulutuksen kesto on yksilöllistä, mutta kestää vähintään 1,5 vuotta. Minun sekä hihnanjatkeeni yhteistyö ja kommunikointi sujui sen verran hyvin, että suoriuduttiin koulutuksesta runsaassa puolessatoista vuodessa.
Hypokoiran elämää
Nyt kun olen käynyt koulutuksen ja suorittanut Hypokoirien hyötykoirakokeen hyväksytysti tarkoittaa, että saan tulla hihnanjatkeeni mukana myös julkisiin paikkoihin, joihin koirat eivät normaalisti saa tulla. Merkkinä tästä kannan sinistä liiviä, jossa on virallinen hypokoiramerkki ja silloin olen kiitollinen, jos annat minulle (sekä kaikille kollegoilleni) työrauhaa. Rakastan ihmisiä, ja minulle voi olla haastavaa keskittyä hihnanjatkeeseen, jos katsot minua silmiin tai muuten viestit, että saan tulla tervehtimään, vaikka tiedän että työliivit ylläni, en saa tervehtiä. Jos näet minut ulkona ilman työliiviä, niin voi aina kysyä hihnanjatkeeltani sopiiko tulla tervehtimään kuten minkä tahansa muunkin koiran kanssa.
Parasta mitä tiedän, on tavata ihmisiä ja koirakavereita, mutta tykkään kovasti myös jäljestää metsässä sekä noutaa niin vedestä kuin maalla. Koitan saada hihnanjatkettani aktivoitua, jotta pääsen ulos metsään pidemmälle lenkille ainakin pari kertaa viikossa ja kesällä mielellään uimaan, jos on lämmintä. Muuten makoilen usein päivänokosilla hihnanjatkeen jalkojen vierellä, oli hän sitten toimistolla tai kotona. Nautin myös kovasti toisen pienemmän kaksijalkaisen lukuhetkistä. Voin vain makoilla pää hänen sylissään ja kuunnella, ja saada siitä Werraton Pehmeitä makupaloja.
Arjessa olen kuten melkein mikä tahansa kotikoira ja rakastettu perheenjäsen enkä ajattele olevani erilainen, kun muut tutut koirat. Mutta kun se tietty tuoksu matalasta verensokerista osuu mun kuonoon niin tiedän, että mun kannattaa ilmoittaa kaksijalkaisille siitä. Yleensä häntäni alkaa heilumaan ensimmäisenä merkkinä siitä, että huomasin tuoksun koska tykkään työstäni. Sovittiin kaksijalkaisten kanssa, että ilmoitan sen tökkimällä kuonolla isompien kaksijalkaisten reiteen niin että ne ymmärtävät, että nyt pitää toimia. Välillä on haastavaa saada kaksijalkaista ymmärtämään miten pitää toimia, kun ilmoitan matalasta verensokerista. Hänellä ei aina leikkaa, että pitäisi syödä juuri koska on matala verensokeri. Mutta kun tarpeeksi selkeästi ilmoitan niin hän kyllä ymmärtää ja antaa minulle palkaksi superhyvää herkkua.
Ai niin, kaksijalkaiseni pyysi vielä kertomaan, että jos haluat lisätietoa hypokoirista, niin voit pyytää sinun kaksijalkaista käymään hypokoira.fi verkkosivulla lukemassa sinulle lisää.
Terveisin Simba ja Joanna