Hyvin sulavaa valkuaista lihaksille ja nivelaineita nivelille 

 kolme koiraa iistuvat ruskalehdillä

Agilitykisakaverini Tane alkaa kääntyä eläköitymisen puolelle: mittarissa on jo 10 vuotta. Vaikka se on koko ikänsä ollut terve, ja pienikokoisen rodun edustajana (jackrussellinterrieri) todennäköisesti suhteellisen pitkäikäinen, alkaa Tanessakin ikääntymisen merkkejä näkymään.

Lihaskunnoltaan Tane on pysynyt hyvänä, kiitos liikunnan ja proteiinipitoisen ravinnon. Vaikka sen liikunta on vähäisempää verrattuna aikaisempaan, on tärkeää yhä ruokkia riittävästi valkuaisaineita, jotka toimivat lihasten rakennusaineina. Vielä ei ruokintaa ole juurikaan tarvinnut muuttaa aktiivisimmista kilpailuajoista, mutta jatkuvasti tarkkailen lihavuuskuntoa, ettei yhtäältä pääse kertymään ylipainoa, joka rasittaa myös niveliä, ja toisaalta ilmene lihasköyhyyttä.

Usein iäkkään koiran ruokintaa kevennetään suottakin. Vanhalla koiralla aineenvaihdunta hidastuu, ja ravintoaineiden imeytyminen voi heikentyä. Näin ollen onkin erittäin tärkeää, että ravinto on hyvin sulavaa. Tällöin mahdollisimman suuri osa ravintoaineista saadaan elimistön käyttöön, eivätkä ne poistu sulamattomana. Teollisissa koiranmuonissa sulavuus on yleensä hyvää, koska erilaiset rehuteknologiset käsittelyt parantavat sulavuutta.

Mm. Werraton Aktiivissa on glukosamiinia ja kondroitiinisulfaattia, jotka tunnetaan “nivelaineina”. Erilaisia lisäravinnetuotteita, jotka sisltävät nivelterveyttä tukevia aineita, löytyy markkinoilta suhteellisen paljon. On kuitenkin kätevää, kun niitä on sisällytetty jo valmiiksi muonaan.

Luontaisesti mm. glukosamiinia ja kondroitiinisulfaattia on nivelissä ja sidekudoksissa, joten mitään teennäisiä lisäaineita ne eivät ole.  Sen sijaan iän myötä niiden eritys voi vähentyä, jolloin saattaa tulla täydennystarvetta ruokinnan kautta. Käytännössä nivelaineiden vaikutuksen osoittaminen voi olla hankalaa, mutta itse luotan niihin myös ennaltaehkäisevänä keinona mm. nivelrikkoa vastaan.

Tutkimuksia nivelaineista löytyy paljon. Google scholar löytää hakusanoilla “dog glucosamine chondroitin” toista tuhatta artikkelia viime vuosilta. Laajan kirjallisuuskatsauksen (Fernández-Martín ym. 2021) mukaan hyödylliset vaikutukset liittyvätkin varmemmin ennaltaehkäisevään hoitoon. Amato (2024) toteaa, että ravintolisää saaneilla nivelrikkoisilla koirilla havaittiin parantunutta nivelten joustavuutta, vähentynyttä tulehdusta ja yleistä elämänlaadun paranemista. Jos nivelaineiden sisällyttäminen ravintoon tarjoaa hyvinvointia koiralle, mikseipä niitä hyödynnettäisi – ja mielellään jo ennaltaehkäisevästi ennen ongelmien ilmaantumista!

Syysterveisin Terhi ja koirat Remco, Tane ja Jero.

Lähteet:

Amato, E. (2024). The role of dietary supplements in managing osteoarthritis in dogs. The American Journal of Veterinary Sciences and Wildlife Discovery, 6(04), 7–13. https://inlibrary.uz/index.php/tajvswd/article/view/44152

Fernández-Martín, S., González-Cantalapiedra, A., Muñoz, F., García-González, M., Permuy, M. López-Peña, M. (2021). Glucosamine and Chondroitin Sulfate: Is There Any Scientific Evidence for Their Effectiveness as Disease-Modifying Drugs in Knee Osteoarthritis Preclinical Studies?—A Systematic Review from 2000 to 2021. Animals 2021, 11, 1608. https://doi.org/10.3390/ani11061608