Agilityssä juniori-, seniori- ja paraohjaajille järjestetään vuosittain omat SM-kilpailut, jotka tunnetaan nimellä JSP-SM:t. Aiemmin senioreissa ikäkategorioita oli vain kaksi, mutta sääntömuutoksen myötä tänä vuonna kilpailtiin neljässä luokassa: 50-54-vuotiaat, 55-59-vuotiaat, 60-64-vuotiaat sekä yli 65-vuotiaat.
Tane-russelin kanssa olemme kilpailleet sennuissa vuodesta 2020 lähtien, jolloin koronan vuoksi kilpailuita ei järjestetty lainkaan. Kilpailu koostuu kahden radan yhteistuloksesta: ensin juostaan hyppyrata, ja sitten agilityrata. Ensimmäisissä sennukisoissamme Hämeenlinnassa vuonna 2021 ylsimme hopealle ja seuraavana vuonna Rovaniemellä uusimme hopean. Viime vuonna Pietarsaaressa nousimme hyppyradan 9.:nneltä sijalta pronssille.
Sennukisoissa on omanlainen, rento tunnelmansa. Kilpailut käydään noin kakkosluokan tasoisilla radoilla, koska mukana on niin aloittelevia ykkösluokan koiria kuin kolmosluokan konkareita. Ohjaajat ovat yleisesti ottaen olleet lajin harrastajia jo pitkään, joten hurtti huumori lentää – kun jalka ei radalla nousekaan yhtä pontevasti kuin parikymmentä vuotta sitten, tai muisti meinaa tehdä tepposet radan kiemuroissa. Yhtä kaikki, kaikki ovat tyytyväisiä siitä, että ylipäätään vielä saavat ja pystyvät kisaamaan rakkaan harrastuksensa parissa.
Tänä vuonna SM-kisat käytiin Valkeakoskella Flinkenberg-hallissa, jossa olosuhteet olivat oikein hyvät. Lämpötilakaan ei noussut liian korkeaksi, vaikka ulkona oli lähes hellelukemat. Kilpailut pyörivät aamusta iltaan kolmella radalla samanaikaisesti. Senioriluokissa on mukana aivan Suomen rankingkärkeä, enkä uskonut Tanen enää yltävän kärkikahinoihin. Tasainen tulosvarmuus toi kuitenkin jälleen kerran meille Tanen kanssa pronssia, vaikka hyppyradalla olimme sijalla 6. ja agilityradalla sijalla 5. Neljäs vuosi peräkkäin sennu-SM-mitaleilla on hieno saavutus!
Pelkästään jo se, että pääsemme yhä kilparadoilla juoksemaan, nostaa tunteet pintaan, sillä sairastin talvella rintasyövän. Tanellakin alkaa olemaan vuosia mittarissa jo sen verran (täytti keväällä 10 vuotta), että näiden SM-mitalien jälkeen on hyvä siirtyä pikkuhiljaa eläkkeelle. Uramme huipentuu heinäkuussa käytäviin senioriohjaajien MM-kilpailuihin Portugalissa.
Kansainvälisissä kilpailuissa ei tunneta pikkumini-kokoluokkaa, vaan Tane tulee kilpailemaan miniluokassa. Kävimme testaamassa yhdet kilpailut mineissä, jossa Tane siis joutui hyppäämään 10 cm korkempia esteitä kuin pikkumineissä. Kun hyppäämisessä ei ollut ongelmia, uskaltauduin hakemaan maajoukkueeseen, vaikka Tanen pikkuminimeriittejä ei otettukaan huomioon hakukriteereissä. Toukokuussa sitten saimme tiedon, että pääsimme varasijalta mukaan joukkueeseen.
Olo oli hieman epäuskoinen, kun olin jo omassa mielessäni haudannut toiveet matkasta. Muutamassa tunnissa sain järjestettyä lennot koirapaikan kera Faroon ja niin otimme innolla edustuspaikan vastaan. Tanen vahvuutena on tulosvarmuus, mutta se tiedetään jo etukäteen, että nopeudessa tullaan jäämään roimasti muista jo sen takia, että minikoirat suurempikokoisina ja pidempijalkaisina jättävät pienen tappijalan heittämällä jälkeen.
Matkajärjestelyjä on tehty oikeastaan siitä lähtien jatkuvasti. Kabiiniin sopiva koiran kuljetuskassi on lainattu, kasaan taittuva kevythäkki hommattu, puhumattakaan sinivalkoisista kisavarusteista ja etelä-Euroopan helteissä tarpeellisista viilennystuotteista. On hoidettavana majapaikan varaukset, auton vuokraaminen, koiran loishäätöhoidot jne.
Matkaan pakataan niin Rovio Pet Foodsin Werraton-nappulat, jotka ovat Tanen vakioruokaa, kuin Werraton pehmeät makupalat, jotka ovat oiva palkka kisasuoritusten jälkeen. Pitäkäähän peukkuja ja seurailkaa tuloksia 10.-13.7.! Me nautimme huikeasta kokemuksesta ja iloitaan siitä, että terveys, niin oma kuin koiran, sallii kisaamisen!
Terhi ja Tane-russeli