Koiran pennun kasvuvaihe on fysiologisesti vaativin elämän vaihe, jonka kaikki koirat käyvät läpi. Tämä vaihe on myös vaativin pennun huoltajalle sillä nopeimman kasvuvaiheen aikana tapahtuvat hoitovirheet (mm. ruokintaan liittyvät) saattavat vaikuttaa koko koiran loppuelämän ajan.
Erityisesti suurilla ja jättiroduilla optimaaliseen kasvuvauhtiin pyrkiminen, maksimaalisen sijaan, turvaa tasapainoisen kehityksen ja antaa hiukan enemmän liikkumavaraa ruokinnan suhteen. Mitä nopeampaan kasvuvauhtiin pyritään, sitä tarkempaa tulee ruokinnan olla. Siksi tulisikin huolellisesti puntaroida sitä, asettaako tärkeimmät tavoitteet pennun varhaiselle näyttelyuralle vaiko ennemminkin sen laadukkaaseen kasvuun ja kehitykseen ilman kiirettä.
Nopean kasvuvaiheen aikana (3–6 kk) kehittyy erityisesti pennun luustokudos, joten ravintoaineiden puutokset, yliannostukset ja/tai ravintoaineiden epätasapaino tällä kasvukaudella vaikuttavat eteenkin luuston ja nivelten kehitykseen sekä kestävyyteen. Hitaan kasvun vaihe (6–12 kk) keskittyy lihaksiston ja muiden tukikudosten rakentumiseen. Toki rungon leveys ja koiran yleinen olemus vankistuu vielä paljon tämänkin jälkeen. On muistettava, että erityisesti tukikudosten (luusto, jänteet, rustot) laatu ratkaistaan kehitysvaiheessa. Näiden rakenteiden aineenvaihdunta on sen kaltaista, että perustavaa laatua olevat muutokset myöhemmin elämässä ovat lähes mahdottomia. Lihaksia pystytään rakentamaan ja muokkaamaan nopeastikin mutta muissa tukikudoksissa muutokset ovat hitaita. Kasvuvaiheiden erilaisuudesta johtuen, on kaikissa hieman erilaiset ravintoaineiden tarpeet. Tukikudosten kehitykseen vaikuttaa ruokinnan ohella myös riittävä ja monipuolinen liikunta.
Energiansaanti säätelee kasvua
Pentujen korkea energiantarve johtuu pääasiassa kudosten kasvusta. Energiaa tarvitaan kuitenkin myös lämmönsäätelyyn ja pennun kehittyessä yhä enenevissä määrin liikkumiseen. Kahden ja kolmen kuukauden iässä rotujen välillä on suhteellisen vähän eroja energiantarpeessa. Myöhemmin kasvun aikana rotujen välille muodostuu kuitenkin enemmän eroa, jolloin suuret rodut tarvitsevat voimakkaan ja kauemmin jatkuvan kasvunsa takia energiaa enemmän. Pentujen välillä on yksilöllisiä eroja energiantarpeessa, joiden lisäksi myös ympäristöolosuhteet (erityisesti ympäristön lämpötila) vaikuttavat siihen. Samassakin pentueessa voi olla suuria eroja luontaisessa kasvunopeudessa ja esimerkiksi pennun vilkkaus ja sille tarjotut ulkoilumahdollisuudet vaikuttavat energiankulutukseen.
Suhteuta ruoan määrä pennun kokoon ja painoon
Energiatase on lähestulkoon ainoa ruokinnallinen tekijä, jonka osalta tarpeen ja saannin arvioiminen on mahdollista silmämääräisesti. Aikuisen koiran kohdalla asia on yksiselitteinen – jos koira lihoo, se saa liikaa energiaa ja jos se laihtuu, on energiansaanti pienempää kuin kulutus. Kasvavan koiran kohdalla arviointi ei ole enää niin helppoa. Optimaaliseen kasvunopeuteen nähden liika energiansaanti kiihdyttää koiran kasvua. Energian ylimäärä ei siis välittömästi näy pennun lihavuutena vaan kasvunopeuden kiihtymisenä. Maksimaalisen kasvun tavoittelu altistaa pennun kehityshäiriöille, joten energiansaantiin onkin syytä puuttua ennen kuin kasvu kiihtyy. Käytännössä asiaan puututaan energian (ruuan) määrää säätelemällä – EI ’laimentamalla’ tai vaihtamalla ruokaa vähemmän ravintoaineita sisältävään. Pennun lihominen kielii liikaruokintatilanteen jatkuneen jo pidempään ja energiansaannin ylittävän maksimaalisen kasvun tarpeen. Useilla koiranruokavalmistajilla on omat tuotteensa nopeasti kasvaville roduille, joissa pyritään ruuan koostumuksella rajoittamaan liikaa energiansaantia suhteessa muihin ravintoaineisiin. Tosin sekä ruuan koostumus että sen käyttömäärä ovat yhtä tärkeitä tekijöitä oikein toteutetussa ruokinnassa.
Kasvavan koiran energiansaantia on arvioitava jatkuvasti sen perusteella, miten pentu kasvaa ja miltä se näyttää. Pennun tulee aina olla solakka, ei pyöreä tai varsinkaan lihava. Pennun kylkiluut tulee olla helposti tunnettavissa ja pennun tuntua käsiin ennemminkin kovalta ja jäntevältä kuin pehmeältä. Rodun kasvattajan tulisi tuntea oman rotunsa pennun tasapainoinen kasvukäyrä, jotta pennun kasvua voidaan seurata punnitsemalla pentu viikoittain. Punnitseminen on kokemattomallekin pennunomistajalle konkreettinen tapa seurata pennun kasvua. Käytäntö on osoittanut, ettei pennun lihavuuskunnon (tai aina aikuisenkaan) seuraaminen ole välttämättä omistajalle helppoa.
Pennun kasvukäyrä
Pennun kasvussa tapahtuvat muutokset korjataan vastaavasti ruokintaa muuttamalla. Koska kasvu ei kuitenkaan ole koskaan täysin tasaista vaan siinä tapahtuu pyrähdyksiä ja hidastumisia, seurataan tapahtumia kahden viikon periodeissa. Mikäli kasvu jää alle käyrän kahtena peräkkäisenä viikkona ja pentu vaikuttaa laihalta lisätään ruokaa maltillisesti. Mikäli kasvu taasen ylittää kasvutavoitteet ja pentu pyöristyy, rajoitetaan ruokintaa ja tarkistetaan erityisesti makupalojen ja puruherkkujen määrä. Koska yksilöllisiä eroja kasvussa kuitenkin on, ei hitaasti kasvavaa, sopivassa lihavuuskunnossa olevaa pentua tule pakottaa kasvukäyrälle lisäämällä holtittomasti ruokaa.
Liiallisesta energiansaannista johtuva liian nopea kasvu ja rasvoittuminen ylikuormittavat herkässä kehitysvaiheessa olevaa luustoa. Yleisimmin luuston kehityshäiriöt ilmenevät 3–6 kuukauden ikäisillä pennuilla. Suurten rotujen pennut ovat pieniä rotuja alttiimpia kasvuhäiriöille.
Koiranpennun proteiinin tarve
Penturuokien valkuaispitoisuuden (proteiinipitoisuuden) on oltava korkea, jotta lihaksisto ja elimistö kehittyvät tasapainoisesti. Koiran valkuaisen tarve on suhteessa koiran elopainoon, joten suurten rotujen proteiinin tarve on suurempi kuin pienten rotujen. Ensimmäisen elinvuoden aikana sulavan raakavalkuaisen saantisuositus laskee noin neljäsosaan nuoren pennun saantisuosituksesta. Tämä johtuu kasvunopeuden asteittaisesti hidastumisesta sekä valkuaisen hyväksikäyttökyvyn paranemisesta koiran ruuansulatuskanavassa. Aikuinen koira pystyy siis paremmin hyödyntämään vaatimattomampiakin valkuaisen lähteitä verrattuna pikkupentuun.
Vastoin yleistä käsitystä ruuan korkealla valkuaispitoisuudella ei ole yhteyttä luuston kasvuhäiriöihin eikä suurissa määrin myöskään kasvunopeuteen. Sen sijaan, liian alhainen ruokinnan valkuaispitoisuus, yhdistettynä ruuan korkeaan energiapitoisuuteen, saattaa johtaa ruokinnan epätasapainoon ja toimii sitä kautta altistavana tekijänä. Tällainen tilanne saattaa syntyä esimerkiksi yritettäessä hillitä voimakasta kasvua vaihtamalla pennuille suunniteltu kasvatusruoka aikuisten ruokaan. Usein tällöin valkuaisen ja energian epätasapainon lisäksi syntyy myös kivennäisten epätasapaino (liikaa kalsiumia), joka entisestään pahentaa tilannetta. Valkuaisen aliruokinta voimakkaimman kasvuvaiheen aikana vaikeuttaa myös kasvutekijöiden (IGF) muodostusta, jolloin valkuaisen puutoksesta kärsivä pentu ei kasva normaalikokoiseksi. Kasvun häiriintymistä ei voi korjata myöhemmin valkuaisen yliruokinnalla.
Kun puhutaan koiran valkuaisen tarpeesta, puhutaan oikeastaan aminohappojen tarpeesta. Valkuainen eli proteiini muodostuu aminohapoista ja niille kaikille on eläimillä omat tarpeensa ja käyttökohteensa. Jokaista aminohappoa tulee saada riittävästi ja oikeassa suhteessa muihin aminohappoihin nähden. Tiedetään, että osan aminohapoista koiran tulee saada ravinnosta (välttämättömät aminohapot) ja osan eläin pystyy itse syntetisoimaan elimistössään. Usein niputetaan aminohapot isomman proteiini –otsikon alle. On kuitenkin muistettava, että ruokapussissa ilmoitettu kokonaisproteiinin määrä ei kerro vielä mitään sen laadusta eli aminohapposisällöstä.
Kasvu on suurin pennun aminohappojen tarpeeseen vaikuttava tekijä ja pennun ruuassa on oltava riittävästi varsinkin välttämättömiä aminohappoja. Pennun aminohappojen saanti on riippuvainen ruuan valkuaispitoisuudesta ja valkuaisen laadusta. Erilaisilla ruuan raaka-aineilla on erilainen aminohapposisältö ja erilainen biologinen arvo, joka kuvastaa kuinka hyvin proteiinilähteen aminohapposisältö vastaa eläimen tarpeita. Hyvälaatuisen penturuuan valmistukseen on valittu hyvin sulavia ja aminohapposisällöltään pennun tarpeita vastaavia raaka-aineita, aikuisten koirien aminohappotarpeet ovat pääosin pentuja vaatimattomampia. Aminohappojen saannin epätasapaino saattaa rajoittaa pennun kasvua, sillä yhdenkään välttämättömän aminohapon puutetta ei pysty korvaamaan toisen ylimäärällä. Rotujen välillä on tunnistettu eroja aminohappojen tarpeessa.
Kivennäisten tarve – Kalsium ja fosfori
Luusto toimii kalsium- ja fosforivarastona, sillä 98 % kalsiumista ja 80 % elimistön fosforista on luustossa. Pennun nopean kasvun vaihe on luuston kehityksen aikaa. Tasapainoisen kasvun kannalta on tärkeää, että penturuoka vastaa pennun kalsiumtarvetta ja kalsiumin ja fosforin suhde on optimialueella.
Pennuilla ravinnon kalsium imeytyy pääosin passiivisesti aina noin kuuden kuukauden ikään saakka. Passiivinen imeytyminen on suorassa suhteessa kalsiumin saantiin ja voi edustaa noin 70 % kalsiumin imeytymisestä. Jos ravinto sisältää runsaasti kalsiumia, siitä imeytyy passiivisesti aina vähintään 40 %. Aikuinen koira pystyy aktiivisen säätelymekanismin avulla lisäämään kalsiumin imeytymistä, mikäli sitä on ravinnossa niukasti. Aktiivinen säätelymekanismi ei kuitenkaan toimi kunnolla alle kuuden kuukauden ikäisellä pennulla, joten se ei näin ollen pysty lisäämään kalsiumin imeytymistä, mikäli saanti ei ole riittävää. Toisaalta pentu ei myöskään siedä suurta määrää ylimääräistä kalsiumia, koska sen imeytyminen on aina vähintään 40 prosenttista. Tämän vuoksi pennun kalsiumin saannin tulisi vastata mahdollisimman hyvin pennun tarvetta.
Kalsiumin liikasaanti kasvuaikana nostaa riskiä luuston kehityshäiriöiden ja osteokondroosin kehittymiselle erityisesti isokokoisten rotujen pennuilla. Kalsiumin puutos taas johtaa luuston puutteelliseen mineralisaatioon ja luuston massa jää pieneksi eli luustosta tulee heikko. Penturuuan sopiva kalsiumpitoisuus on 1,0–1,5 % kilossa ja fosforipitoisuus 0,9–1,1 %. Vaihteluväli on kohtuullisen suuri, sillä pitoisuuksien lisäksi on huomioitava ruuan energiapitoisuus ja proteiinisisältö, joihin nähden kivennäisten saannin tulee olla oikeassa suhteessa. Huomioiden liikasaannin riskit, käytetään suurten rotujen penturuuissa yleensä matalampia kivennäispitoisuuksia kuin pienemmillä roduilla.
Aikuinen koira sopeutuu paljon pentua paremmin sekä kalsiumin ali- että yliruokintaan, sillä se pystyy säätelemään kalsiumin imeytymistä aktiivisen säätelymekanismin avulla.
Pennun ruokintatekniikka
Pentu joutuu syömään kokoonsa nähden suuria ruoka-annoksia. Siksi ruokintakertoja tulisi luovutusikäisellä pennulla olla mielellään neljä vuorokaudessa. Usein pennut joutuvat kuitenkin käytännön syistä sopeutumaan vähempään. Useammat ruokintakerrat tehostavat ruuan hyväksikäyttöä, koska ruuansulatuskanava ei joudu työskentelemään aivan kapasiteettinsa äärirajoilla. Useammat ruokintakerrat mahdollistavat pienemmät kerta-annokset, jolloin myös ruokinnasta aiheutuvat elimistön hormonaaliset heilahtelut tasaantuvat, jolla on oma vaikutuksensa luuston kehitykseen. Suuret kerta-annokset saattavat aiheuttaa löysiä ulosteita, kaasuvaivoja ja venyttävät mahalaukkua. Ruokintakertojen välin tulisi olla vähintään 4 tuntia, jotta ruuansulatuskanava saa myös lepoaikaa. Kahteen tai kolmeen ruokintakertaan voidaan siirtyä, kun pentu on saavuttanut noin puolet aikuispainostaan, mutta ei ole haitaksi jatkaa useammalla annoksella pidempäänkin.
Ruoka-annos tarjoillaan huoneenlämpöisenä ja kuivanappulat mielellään vedessä turvotettuna. Kuivia nappuloita syötettäessä ruuansulatus ei kunnolla käynnisty ennen kuin nappulat ovat mahassa vettyneet, johon tarkoitukseen ne imevät nesteet elimistöstä. Ruuansulatus alkaa vasta kun ruokasula siirtyy mahalaukusta ohutsuoleen. Kuivamuonan valmiiksi turvottaminen siis jouduttaa ruuansulatusta ja on koiralle lempeämpi tapa nauttia ravintonsa. Toki on koiria, joille turvotetut nappulat eivät maistu, tai on muutoin perusteltua syöttää ne kuivana.
Pennun palkitseminen päivittäisessä koulutustilanteessa onnistuu parhaiten penturuoalla. Sen sijaan kaikenlaisten ylimääräisten herkkujen ja makupalojen syöttämistä pennuille tulee miettiä ankarasti, sillä monet niistä ovat hyvin energiapitoisia (esim. possunkorvat) ja niiden syöttäminen muuttaa hyvin suunnitellun ruokinnan aivan erilaiseksi. Sama päivittäinen ruoka kelpaa pennuille usein aivan hyvin myös makupalaksi ja määrä voidaan vähentää päivän ruoka-annoksesta.
Satsaaminen pennun ravitsemukseen kannattaa, sillä sen vaikutukset ulottuvat pitkälle myöhempiin vuosiin.
Tutustu penturuokiimme: Werraton Emo ja pentu ja Werraton Juniori
Eläinravitsemuksen asiantuntija Susanna Särkijärvi
Lähteitä:
Debraekeleer, J., Gross, K.L. ja Zicker, S.C. 2010. Feeding growing puppies: postweaning to adulthood. In: Small animal clinical nutrition, 5th edition, Eds: Hand, Thatcher, Remillard, Roudebush ja Novotny. Mark Morris Institute, Topeka, USA, ss. 311-319.
Dobenecker, B. 2011. Factors that modify the effect of excess calcium on skeletal development in puppies. British Journal of Nutrition 106:S142-S145.
Hazewinkel, H.A.W., Nap, R.C. ja Tryfonidou, M.A. 2000. Considerations and consequences of calcium content in diets for young canines. Recent advances in canine and feline nutrition 3:449-456.
Kealy, R.D., Lawlr, D.F., Ballam, J.M., Lust, G., Biery, D.N., Smith, G.K. ja Mantz, S.L. 2000. Evaluation of the effect of limited food consumption on radiographic evidence of osteoarthritis in dogs. Journal of the American Veterinary Medical Association 217:1678-1680.
Lauten, S.D. 2006. Nutritional risks to large-breed dogs: From weaning to the geriatric years. Veterinary Clinics Small Animal Practice 36:1345-1359.
Meyer, H. ja Zentek. J. 2005. Ernährung des Hundes: Grundlagen, Fütterung, Diätetik. 5. painos. 282 s. Blackwell Wissenschafts-Verlag, Berlin/Wien.
Tryfonidou, M.A., van den Broek, J., van den Brom, W.E. ja Hazewinkel, H.A.W. 2002. Intestinal calcium absorption in growing dogs is influenced by calcium intake and age but not by growth rate. Journal of Nutrition 132:3363-3368.