Werraton Kasvattajakerhon asiantuntijat esittäytyvät

 

Hei, olen Susanna Särkijärvi ja työskentelen Rovio Pet Foodsilla tuotekehityspäällikkönä sekä eläinravitsemuksen asiantuntijana. Olen ollut mukana siitä lähtien, kun yrityksen perustaja Tero Rovio otti oman tuotekehitysideansa tiimoilta yhteyttä Luonnonvarakeskukseen, jossa työskentelin tuolloin tutkijana.

Koulutukseltani olen maatalous-metsätieteiden maisteri eli olen opiskellut kotieläinten ravitsemustiedettä yliopistossa kuusi vuotta. Täydennän ja päivitän tietojani jatkuvasti opiskelemalla lisää lemmikkieläinten ravitsemuksesta mm. Illinoisin yliopistossa. Työkokemusta Luonnonvarakeskuksella kertyi yli 20 vuotta, jona aikana tein pääasiassa töitä hevosten kanssa, mutta osallistuin myös monien muiden eläinlajien mm. koirien ruokintatutkimukseen.

Olen kasvattanut metsästyslinjaisia labradorinnoutajia vuodesta 2007 hiljakseen noin pentueen vuodessa. Olen erittäin kiinnostunut jalostuksesta genetiikan tasolle asti ja tutkin koirien sukutauluja pahimmillaan tuntikausia. Jalostustyössä pyrin rodunomaiseen metsästyskoiraan, joka on terve ja arjessa helppo kumppani. Koirieni kanssa harrastan noutajien rodunomaisia kokeita sekä metsästystä. Tällä hetkellä kotonani asuu kuusi aikuista koiraa sekä viisiviikkoiset pennut. Arki sujuu koirien kanssa puuhastellessa eikä vapaa-ajan ongelmia pääse syntymään.


Olen todella onnekkaassa asemassa päästessäni yhdistämään intohimoisen harrastukseni ammattiini sekä käyttämään omaa asiantuntemustani koirien ravitsemuksen parantamiseen. Olen itseni pahin kriitikko, ja testaan jatkuvasti Werraton-tuotteitamme ja tuotekehitysideoita omilla koirillani ja näen oikeanlaisen ravinnon vaikutukset välittömästi ihan käytännössä. Minulle on sekä työssäni että koirankasvattajana tärkeää tarjota parhaat ravitsemukselliset lähtökohdat jokaiselle pentueelle. Pennun ravitsemus lähtee jo pentueen emän oikeanlaisesta ravinnosta jatkuen pennun tervettä kasvua tukevaan ruokintaan.

Me pidämme pentueestasi huolta!
T. Suski & lapukkalauma

********************************

☀️ Tervehdys kaikille koiranomistajille ja -kasvattajille!
Olen Eeva Lehtonen, toimin juuri avatun Werraton Kasvattajakerhon vetäjänä. Rovio Pet Foodsilla työskentelen viestintä- ja markkinointikoordinaattorina, vastaan mm. somesta, asiakaspalvelusta ja sponsorointisopimuksistamme. Lisäksi suunnittelen aineistoja markkinointimateriaaleihimme, kuten mainoksiin ja esitteisiin.

Olen kasvattanut amerikanstaffordshirenterrierejä vuodesta 2008. Harrastan koirieni kanssa aktiivisesti näyttelyitä sekä rallytokoa ja tokoa. Tällä hetkellä laumaamme kuuluu neljä eri-ikäistä amstaffia, joista nuorin, Sanelma, on usein mukanani toimistolla ilostuttamassa henkilökuntaa sekä vieraitamme. Sanelma emä, Vici, on juuri siemennetty yli 10-vuotta sitten pakastetulla spermalla ja siemennys on jo todettu ultralla onnistuneeksi, joten jännittäviä aikoja on jälleen edessä. Pääsette halutessanne seuraamaan tämän projektin vaiheita oman päiväkirjablogin muodossa, joka aloitetaan lähiaikoina.

Halusimme Rovio Pet Foodsissa perustaa koirien kasvattajien tueksi kerhon, joka kuuntelee, auttaa ja tukee kotimaisia koirien kasvattajia. Apunani tässä työssä ovat eläinravitsemuksen asiantuntija, pitkän linjan koirankasvattaja Susanna Särkijärvi sekä Rovio Vetin eläinlääkärit.


Werraton Kasvattajakerho on vasta toimintansa alussa ja toivonkin teiltä koirien kasvattajat hyviä ideoita ja ehdotuksia kerhomme kehittämiseksi tulevaisuudessa.

 

T. Eeva ja amstaffit

👉 Tutustu ja liity Sinäkin mukaan Werraton Kasvattajakerhoomme: https://roviopetfoods.fi/kasvattajakerho/