Ikääntyvän kissan terveys ja piilevät sairaudet


Terveys on monitahoinen käsite, sillä ainoastaan sairauden puuttuminen ei merkitse täydellistä terveyttä, aivan kuten sairaus ei poissulje kokonaisvaltaista terveyden ja hyvinvoinnin tunnetta. Pitkäikäisyytensä vuoksi kissoilla esiintyy hitaasti kehittyviä kroonisia sairauksia, joiden aikaisessa vaiheessa on paras mahdollisuus puuttua taudin etenemiseen ja parantaa kissan elämänlaatua pitkällä tähtäimellä. Vaikka monet näistä sairauksista ovat eteneviä, kissan elämä on mielekästä oireenmukaisen hoidon ollessa tasapainossa.

Etenkin ikääntyvän kissaystävän kohdalla omistajan voi olla vaikea arvioida kissan terveydentilaa objektiivisesti, sillä silmä tottuu hitaasti tapahtuviin muutoksiin. Krooninen sairaus voi alkuvaiheessa olla oireeton tai oireita voi olla vaikea tunnistaa. Kissan omistajan perehtyneisyys yleisimpiin ikääntyvän kissan terveysongelmiin auttaa sairauden aikaisessa tunnistamisessa. Seitsemän vuotta täyttäneen kissan kanssa on suositeltavaa käydä eläinlääkärillä senioritarkastuksessa, jossa voidaan havaita myös oireettomasti etenevät tautiprosessit.

Nivelrikko

Kissat piilottelevat vaistomaisesti kivun ulospäin näkyviä merkkejä, minkä vuoksi nivelrikko-oireiden havaitseminen voi vaatia hieman salapoliisityötä. Tutussa ympäristössä kissan liikkuminen on sulavan ja vaivattoman näköistä. Kipuoireilua voi olla epäröinti ennen ylös- tai alaspäin hyppäämistä tai portaiden ja muiden vaikeakulkuisten paikkojen välttely. Nivelrikkokipuinen kissa viettää yhä suuremman osan ajasta nukkuen eikä innostu leikeistä. Vähentynyt aktiivisuus saa lihasmassan vähenemään ja kissan ruokahalu voi laskea.

Normaalisti kissa pääsee pesemään turkkinsa lähes kauttaaltaan, mutta kipu voi tehdä tietyt peseytymisasennot epämukaviksi ja omistaja voi huomata turkin likaantuvan ja takkuuntuvan vaikeasti ulotuttavista paikoista, kuten mahasta, peräpään ympäriltä, kyljistä ja selästä. Myös virtsa- ja ulostevahinkoja voi sattua vääriin paikkoihin, jos kissa ei pääse kivutta kiipeämään hiekkalaatikkoon.

Keskustele eläinlääkärisi kanssa havainnoistasi kissan liikkumisessa ja aktiivisuudessa. Kotona tehdyt havainnot ovat tärkeä osa nivelrikon todentamista. Eläinlääkärin tekemän ontumatutkimuksen lisäksi kuvantamistutkimukset auttavat paikallistamaan ongelma-alueet ja määrittämään nivelrikon vakavuusasteen. Kipulääke voi olla kissalle sekä oireenmukainen nivelrikon hoito että ennaltaehkäisevä tekijä nivelrikon etenemisen suhteen. Kivuton kissa pystyy paremmin ylläpitämään ihannepainoa ja hyvää lihaskuntoa.

Munuaisten vajaatoiminta

Munuaisten tehtäviä ovat pääasiassa kuona-aineiden poisto elimistöstä suodattamalla ne virtsaan, neste- ja elektrolyyttitasapainon ylläpito, verenpaineen säätelyyn osallistuvien hormonien eritys ja punasolujen tuotannon kontrollointi. Kissa ei selviä ilman toimivia munuaisia. Munuaisten toimintakapasiteetti on suuri, minkä vuoksi munuaisten vajaatoiminta voi edetä pitkään ilman verikokeiden elinarvoissa, virtsatesteissä tai kissan voinnissa näkyviä muutoksia. Munuaisten toimintakyvyn heiketessä ne eivät pysty riittävästi konsentroimaan eli väkevöittämään virtsaa, minkä vuoksi virtsaneritys lisääntyy. Kissa kompensoi tätä juomalla normaalia enemmän. Elimistöön jäävät kuona-aineet laskevat ruokahalua ja saavat kissan laihtumaan. Kissa on kuivunut ja väsynyt, turkki on kiilloton.

Munuaisten vajaatoimintaa epäillessään eläinlääkäri suorittaa kokeita mahdollisen sairauden diagnosointia, vakavuusasteen luokittelua sekä muiden munuaisiin vaikuttavien sairauksien poissulkua varten. Kissalla todettu krooninen munuaisten vajaatoiminta on etenevä sairaus, mutta oireenmukaisella lääkkeellisellä ja ravitsemuksellisella hoidolla voidaan lisätä kissan hyvinvointia ja hidastaa taudin etenemistä.

Kilpirauhasen liikatoiminta
Kilpirauhasen liikatoiminta eli hypertyreoosi on kissojen yleisin hormonaalinen sairaus. Hypertyreoosia sairastava kissa on nälkäinen, mutta laihtuu runsaasta syömisestä huolimatta. Virtsaaminen ja juominen lisääntyvät ja ruoansulatuskanavaoireita, kuten ripulia ja oksentelua voi esiintyä. Kissa voi olla normaalia levottomampi tai ja stressinsietokyky laskee. Käyttäytyminen kanssaeläjiä kohtaan voi muuttua, esimerkiksi kissa voi alkaa vältellä leikkisää kissakaveria tai jopa käyttäytyä aggressiivisesti. Hypertyreoosi johtaa edetessään myös sydänlihaksen rappeumaan, mikä voi johtaa hengitysvaikeuksiin ja vakaviin sydämen toimintahäiriöihin.

Hoitamattomana kilpirauhasen liikatoiminta on kohtalokas. Onneksi hypertyreoosiin on saatavilla sekä parantavia hoitovaihtoehtoja että palliatiivista eli oireita lievittävää lääkinnällistä ja ravitsemuksellista hoitoa. Palliatiivisessa hoidossa kissa saa elinikäisen lääkityksen. Sairauden ennuste on hyvä, kun hoito pidetään tasapainossa.

Hammassairaudet
Kissoilla yleisiä hammassairauksia ovat parodontiitti eli hampaan kiinnityskudoksen tulehdus sekä hampaiden syöpymäsairaus. Näiden esiintyvyys kasvaa kissan ikääntyessä. Hammasperäinen kipu on merkittävästi kissan hyvinvointia haittaava tekijä, silti oireilu voi olla vähäistä tai epämääräistä ja vaikea paikallistaa juuri suuhun. Kissa voi alkaa suosimaan märkäruokaa kuivanappuloiden sijaan, sillä pureskelu aiheuttaa kipua. Vaikeutuneen syömisen vuoksi kissa voi laihtua. Kissa saattaa myös kuolata ja hengitys haisee pahalle. Voimakkaassa hammaskivussa kissan leuka tärisee.

Eläinlääkärit suosittelevat kissojen hampaiden säännöllistä harjaamista. Se vähentää hammaskiven muodostumista ja voi pysäyttää ientulehduksen ja parodontiitin etenemisen. Lisäksi mahdolliset sairauden merkit voidaan huomata, kun suuhun katsotaan säännöllisesti. Muista kuitenkin, että kaikki hammassairaudet eivät näy ulkoisesti, joten eläinlääkärin tarkastus on usein tarpeen.

Ravitsemuksella on suuri merkitys seniorikissan terveydelle. Yhtä kaikille iäkkäille kissoille sopivaa ruokaa ei ole, vaan ruokinta täytyy suunnitella kissan yksilöllisen tarpeen mukaan ja omistajan arkeen sopivaksi. Useille kissoille sopivia ruoan ominaisuuksia ovat niveliä ja lihaksia sekä virtsateiden hyvinvointia tukevat ravintoaineet. Ylipainoiselle kissalle sopii vähäenergisempi ruoka, joka pitää kissan kylläisenä. Joskus eläinlääkärin neuvoma erikoisruokavalio on paras sairauden hallintaan ja siten terveyden ylläpitoon.

Pieneläinklinikka Rovio Vet, ELL Anne-Maija Laakkonen